Ihminen valehtelee - videovalvonta ei

Monesti näkee rikostapauksista suttuisia kuvia, joista lähinnä selviää, että alueella on joku liikkunut - mutta sehän olikin jo tiedossa. Optiikka ja kuva-analysointi ovat kehittyneet huimaa vauhtia, mutta näiden lisäksi hyötykäytämme videovalvonnassa tietoliikenneyhteyksiä.

 

Videovalvonta

DevNet on edelläkävijä tietotekniikan hyödyntämisessä videovalvonnassa. Asiakkaan kuvamateriaali siirtyy DevNetin laitetilaan, jossa videovalvontaohjelmisto tunnistaa toimenpiteitä aiheuttavan tapahtuman ja hoitaa tallennuksen.

DevNetin käyttämät kamerat ovat laadukkaita ja nimenomaan turvallisuusvalvontaan suunniteltuja. Käytämme pääsääntöisesti Axiksen kameroita.

Hälytyskuva varmaan talteen

Pääsääntöisesti toteutamme hälytyskuvan tallennuksen varmennettuna. Kuva siirretään DevNetin laitetilassa sijaitsevalle videovalvontapalvelimelle turvaan, mutta mikäli tietoliikenneyhteyksissä on vikaa, tallentuu valvontakuva lisäksi asiakkaan omassa tilassa sijaitsevaan verkkotallentimeen.

Mikäli valvontakuva tallentuu ainoastaan asiakkaan omissa tiloissa sijaitsevaan tallentimeen, kasvaa murtautumistapauksissa riski, jos myös tallennin varastetaan. Videovalvonta on tällöin ollut täysin hyödytön.

Mikäli tietoliikenneyhteyksiä ei ole käytettävissä, pystytään valvontakuvan siirtäminen toteuttaa myös 3G-yhteyttä hyötykäyttäen. Mikäli sekään ei ole mahdollista, voidaan videovalvonta toteuttaa myös perinteisesti, jolloin tallennus tapahtuu paikallisesti.

Ota yhteyttä

Toteutamme videovalvontapalvelut aina yksittäisestä peruskamerasta isoihin kokonaisuuksiin.

yritysmyynti@devnet.fi
puh. 010 422 1310

 


Edistyneet ominaisuudet

Edistyineillä kameroilla on mahdollista esimerkiksi ajoneuvon rekisterinumeron tunnistus sekä sallittujen ajoneuvojen mukainen puomin avaaminen. Lisäksi on mahdollista käyttää ihmishahmon tunnistusta, jolloin kamera kääntyy ja kohdistuu hahmon liikkeen mukana.

Valvontakuvaa on mahdollista tarkkailla myös matkapuhelimella. Lisäksi hälytyksistä voidaan lähettää asiakkaalle tekstiviesti.

Rekisterinumeron tunnistus / License Plate Recognition
Kuvassa "License Plate Recognition" lisäohjelmisto, joka tunnistaa sallitut ajoneuvot ja ohjaa toimipaikan porttia automaattisesti

Videovalvonnan esittelyvideo