Todellisuus videovalvonnasta

2.8.2017 / Peter Thim, toimitusjohtaja

Otetaan tallennin, piuhaa sekä kameroita ja yhdistetään ne toisiinsa. Perinteisesti tosi toimiva videovalvontaratkaisu moneen tarpeeseen. Samalla kuitenkin niin kankea.

Videovalvonnan tallennin piilotetaan toimistolla lukittuun kaappiin, jotta varkaat eivät sitä vie, koska tallennettu kuvahan katoaa silloin. Todellisuudessa tallennin on yleensä tosi näkyvillä, koska se on niin paljon kätevämpää.  Pitäähän tallentimelle päästä joskus käsiksi ja tallentimen levytkin pitää tarkistaa tasaisin väliajoin. Todellisuudessa levyjen kuntoa ei seurata ja kun poliisille pitäisi toimittaa vorojen seikkailuvideo, todetaankin levyn olleen hajalla jo pidempään. Tätä ongelmalistaa voisi jatkaa pidempäänkin.

Ei se kuulosta enää niin toimivalta ratkaisulta.

Tallennus pilveen

Meidän versio nykyaikaisesta videovalvonnasta on se, että asiakkaalle ei tule tallenninta vaan tallennus tapahtuu pilveen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kamerat ovat IP-kameroita ja lähettävät määritysten mukaisesti tallennettua videokuvaa meidän videovalvontajärjestelmään eli käytännössä tallentimeen, joka sijaitsee meidän palvelinsalissa. Se on vain aika paljon parempi tallennin kuin yleensä asiakkaan tilaan sijoitettava. Oikeastaan se ei kyllä ole tallennin, vaan iso palvelinjärjestelmä, jossa on videovalvontaohjelmisto. Perinteisen tallentimen toimintaperiaate on loppupelissä hyvin erilainen.

Kameroina olemme käyttäneet laadukkaita Axis-kameroita. Alkuun erehdyimme hakemaan halvinta kiinanihmettä, mutta kyllähän sen tietää mikä lopputulos siitä yleensä tulee.  Kyllä tästä meitä välillä muistutetaan, nimittäin siitä että meidän kamerat ovat vähän kalliimpia. Parin erehdyksen sekä monen pään seinään hakkaamisen jälkeen luovutimme ja siirryimme laatuun. Nyt se kannatti.

Nykyaikaista ratkaisua on helppo käyttää, koska videokuvan saa helposti kännykkään, jolloin videokuvaa voi katsoa mistä tahansa. Kameroiden säätömahdollisuudet ovat myös paljon paremmat kuten kehittynyt liiketunnistus tai vaikkapa ihmislaskuri. Meillä on meidän Datatronic-tietokonemyymälässä laskuri, joka laskee videovalvonnan avulla tosi tarkasti kävijät. Samankaltaista tekniikkaa käyttäen kaupassa voi laskea jonotusaikoja ja hyödyntää dataa vuorosuunnittelussa yms. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana, koska kamerat ja niiden ohjelmistot pystyvät ihmeisiin.

Valvontaohjelmistona käytämme Milestone-ohjelmistoa, joka on vuosien kehitystulos. Se ei ole kuitenkaan meidän tekemä, vaan taustalla on vaatimattomasti liikevaihdoltaan 100 miljoonan jättikorporaatio. Ohjelma on käytössä mm. maailman suurimmilla lentokentillä, joten skaalautuvuutta riittää. Se soveltuu mainiosti myös ihan vain yhdelle kameralle. Se on myös yllättävän edullinen lisenssimaksuiltaan.

Se vaan on parempi

Tällainen uudempi malli on toki meille vaikeampi. Sen tekninen toteutus vaatii enemmän työtä ja tämä on myös vaikeampi meidän myydä, kun moni haluaa tallennetun kuvan perinteisesti sinne omaan toimitilaan. Siitä ei vain ole mitään hyötyä.

Ihmislaskuri on tosi kätevä ja onhan sellaisia ollut jo kauan eli saadaan kätevästi tietoa siitä paljon sitä porukkaa menee sisään ja ulos myymälän ovista. Mitä jos haluaisit tietää tarkemmin statistiikkaa kellonajoittain tai hyötykäyttää tätä kävijädataa pidemmälle? Dataa voidaan tuoda DevPro 3 –järjestelmän työvuorosuunnitteluun ja tietyin kriteerein työvuoroa voidaan luoda automaattisesti. Meillä itsellä tämä ei vielä ihan toimi, koska myymälä ja sen trafiikki on aika pieni, jotta tällaista viilausta tarvitsee tehdä. Isompiin myymälöihin näitä on toteutettu ja työkalu on osoittautunut todella kustannustehokkaaksi. Palkkakulut ovat kalliita ja parhaimmassa tapauksessa tällä voi säästää näissä kuluissa ja vielä tärkeämpänä säästää työvuorosuunnitteluun käytettyä aikaa. Tämä on vain yksi esimerkki siitä ”vain mielikuvitus on rajana” -ajattelusta. Miten sinä hyötykäyttäisit tällaista dataa?

Ainiin. Todellisuudessa uusi malli videovalvonnasta on vain paljon parempi.

Liittyvät tuotteet: Videovalvonta


Hyödyt

Moderni digitaalinen Perinteinen analoginen
Asennus Vaatii teknistä osaamista aika paljon eikä esim. perinteisen hälytysfirman ole niin helppo tehdä tällaista järjestelmää saati asiakkaan itse. Tosi helppo asentaa vaikka itse. Pesee helppoudessa digitaalisen version kevyesti.
Tallennus

Voidaan lennossa vaihtaa tallennusaikaa vaikka rajattomalle ajalle. Asiakkaan ei tarvitse miettiä levytilaa, paitsi laskun muodossa. Levytila on edullista.

Tallennus kätevästi pilveen. Ongelmia voi tulla, jos internet pätkii. Tämäkin ohitetaan sillä, että kamerat laitetaan tallentamaan paikallisesti kameran sisäiseen muistiin häiriötilanteessa, josta se puretaan myöhemmin pilvitallentimelle.

Levytilaa on vaikea lisätä tai joskus jopa mahdotonta.

Tallennus tapahtuu paikallisesti ja häiriöitä on harvoin. Paikallinen tallennin on toimiessaan luotettava. Se ei vain usein toimi. Tallennukseen on vaikea tehdä erityisiä sääntöjä, esim. tietyn kameran liiketunnistuksessa luodaan automaattinen hälytys sähköpostilla.

Kustannukset Tarjoamme kamerat ja tallennuksen kätevästi kuukausimaksulla. Isot alkuinvestoinnit sekä järjestelmää pitäisi myös valvoa (jätetään usein tekemättä). Vikatilanteessa korjaaminen hankalaa.
Materiaalin toimittaminen Ohjelmasta on helppo koostaa haluttujen kameroiden videokuvat ja lähettää koostevideo helposti suoraan sähköpostilla. Tallennetun kuvan koostaminen on hankalaa ja niiden lähettäminen kankeaa.  Videokuva lähetetään usein postilla (koska se tallennetaan DVD-levylle). Nyt on kuitenkin vuosi 2017.
Mobiili Androidille, Applelle ja Microsoftin kännyköille löytyy Milestone app. Sen lisäksi se toimiikin vielä hyvin. Harvalla tallentimella onnistuu tai jos onnistuu, on sen toimintavarmuus heikko.
Muuta Laadukkaille kameroille ja nykyaikaiselle tallennusmenetelmälle löytyy todella paljon lisätoimintoja. Ihmislaskuri, rekisterikilven tunnistus tai kameroiden tallennuksen ajastaminen sekä paljon muuta. Hyvin rajoittunut.

Esittelyssä Axis Wide Dynamic Range

Halusin nostaa yksittäisen ainakin omasta mielestäni erinomaisen toiminnallisuuden modernista videovalvontakamerasta. Kyseessä on Wide Dynamic Range. Hienot termit sikseen; ideana on, että valvontakuva valoittuu tasaisesti jos samassa kuvassa on eri valoituksia. Sekin kuulostaa vielä vähän monimutkaiselta, joten video puhukoon puolestaan:

Ensimmäisessä kuvassa kamera yrittää tasapainottaa valoa ja se tekee sen automaattisesti ulkovalaistuksen mukaan, jotta se ei ylivaloitu. Kamera kompensoi pimeämpää sisäkuvaa liian pimeäksi. Välillä valoitus voi mennä toisin päin, eli sisäkuva on hyvin valaistu ja ulkokuva taas täysin ylivalaistu, koska valoitus tehdään sisäkuvasta. Monella on tarve, että kamera pystyy kuvaamaan sisätilaa ja ulkotilaa samaan aikaan, kuten meillä. Video on otettu meidän Datatronic-myymälän ovikamerasta. Tällaiseen pystyy vain moderni kamera.

Ihmislaskurin statistiikkaa

Alla on meidän myymälän kävijälaskurista statistiikkaa. Statistiikasta voidaan hyvin tulkita, että myymälä on kiinni sunnuntaina ja lauantaina on ollut selkeästi hiljaisempaa. Tästä datan saa siirrettyä myyntireskontraan, jolloin kannattavuutta voi laskea helpommin.

Axis People Counter eli ihmislaskuri